Yhdessä onnistuimme

Talvipäivänseisaus, poikkeuksellisen vuoden pimein päivä. Näin kun vuosi 2020 lähestyy loppuaan, on myönnettävä, ettei se päästänyt meitä helpolla. Silti kun nyt pysähdyn katsomaan ympärilleni, näen paljon valoa.

Koko maailmaa mullistavasta pandemiasta huolimatta olemme Tasowheelissä onnistuneet palvelemaan asiakkaitamme yhtä vastuullisesti, nopeasti ja luotettavasti kuin aiemminkin. Olemme pysyneet terveinä ja työkykyisinä. Täysin emme mekään ole säästyneet kolhuilta – lomautuksilta ja 10 prosentin laskulta liikevaihtoon – mutta moneen yritykseen verrattuna koen, että olemme olleet hyvin onnekkaita.

Olemme oppineet olemaan etäälläkin läheisiä asiakkaille ja toisillemme. Silti toivon kovasti, että pian olisi taas mahdollista tavata asiakkaita, yhteistyökumppaneita ja kollegoja kasvotusten. Tekniikan avulla on helppoa olla läsnä, mutta asiakasläheisyys on kuin tanssia hyvän partnerin kanssa: etäyhteyksin jotakin jää puuttumaan.

Uuden oppiminen ja uudistuminen ovat olleet näkyvin teemamme tänä syksynä. Uudistuminen luo meille jatkuvuutta: ei riitä, että olemme hyviä nyt, vaan haluamme palvella asiakkaitamme menestyksellä myös tulevaisuudessa. Panostamme huomispäivän kilpailukykyymme rohkeilla investoinneilla: konekantamme uudistuu jatkuvasti myös koronarajoitusten keskellä. Katseemme tulevaisuuteen sai meidät myös yhdistämään Tasowheel Gearsin ja Tasowheel Tikan myynnin yhdeksi vahvaksi tiimiksi. Näin pystyimme laajentamaan tarjontaamme ja lujittamaan vientiämme. Yhdistämme myös kolme erillistä tuotantoyksikköämme yhtenäiseksi tuotantotiimiksi, jossa monipuolinen konekantamme ja eri alueiden vankka osaamisemme tukevat paremmin tuotantotehokkuutta. Henkilöstön kehittämisohjelmasta saamamme erinomaiset tulokset kannustavat meitä jatkamaan sitä myös ensi vuonna.

Meille Tasowheelissä vuoden 2020 synkin uutinen oli perustajamme ja pitkäaikaisen johtajamme Taisto Sorjosen poismeno. Taisto elää silti yhä vahvasti keskuudessamme, oppimissamme arvoissa, vahvassa tahdossa ja menestykselle luodussa lujassa pohjassa. Myös lupauksessa jatkuvuudesta: Tasowheelin hallituksessa vaikuttavat uusina jäseninä Taiston pojanpojat Arttu ja Aku – näin perheyrityksen sitoutuneisuus ja yrittäjähenkisyyys kantavat yritystämme jatkossakin.

Odotan vuotta 2021 toiveikkaana ja poikamaisen innostuneena. Vaikka korona koettelee kärsivällisyyttämme vielä kuukausia, luotan kevään valoon ja uuteen kasvuun. Toivon asiakkaillemme suotuisaa liiketoiminnan kehitystä. Voitte luottaa, että teemme parhaamme teidän hyväksenne joka vuosi, yhdessä onnistuen.

Hyvää joulua ja menestyksekästä uutta vuotta 2021!

Jarmo Kuikka

Toimitusjohtaja