Ratkaisut, tuotteet ja kokoonpanot voiman- ja liikkeensiirtoon kokeneelta kansainväliseltä teknologiayritykseltä.
Elinkaaripalvelut kaupallistamisesta testaukseen, valmistukseen ja after-sales-palveluihin.

Perheyrityksen johtoon saatu uutta verta – maailmalta haetaan nyt merkittävää kasvua

Tampereella vuonna 1979 perustettu Tasowheel on tarkkuusmekaniikkaan ja voimansiirtoon erikoistunut teknologiakonserni. Paikallisena hammaspyörävalmistajana aloittanut perheyritys on sittemmin varttunut kansainväliseksi toimijaksi, jolla on tätä nykyä 120 työntekijää ja noin 18 miljoonan euron vuosittainen liikevaihto.

Tasowheel hakee voimakasta kasvua, mikä edellyttää entistä suurempaa jalansijaa maailman markkinoilla. Tätä tavoitetta silmällä pitäen yritykseen on palkattu ensimmäinen perheen ulkopuolinen toimitusjohtaja. Jarmo Kuikka seuraa tehtävässä Kari Sorjosta, joka jatkaa yrityksessä hallituksen puheenjohtajana.

”Tasowheelillä on vain yksi suunta, ja se on eteenpäin”, toteaa Sorjonen. ”Haemme merkittävää kasvua, ja sitä on otettavissa maailmalta. Jarmolla on vahva kokemus johtamisen lisäksi kansainvälisestä myynnistä ja markkinoinnista. Siksi hän on oikea mies johdattamaan Tasowheel seuraavalle tasolle niin kansainvälisesti kuin täällä kotimaassakin.”

Tasowheel on Kuikalle jo entuudestaan tuttu, sillä hän toimi yrityksen hallituksessa vuosina 2002–2014. Yritysjohtamisesta hänellä on kokemusta muun muassa Lamicanista, The Switchistä, M-realista sekä Valmet Automationista.

”Johtaminen ei ole yhden miehen show”, Kuikka huomauttaa. ”Minä olen vain yksi pelaaja tiimissä. Tasowheelissä on loistavia osaajia ja asiantuntijoita, ja minun tehtäväni on saada heidät kaikki etenemään tavoitteellisesti samaan suuntaan. Uskon avoimeen ja ihmislähtöiseen johtamiseen.”